Isäntäperheeni

Heipsulivei! Lupasin kertoa isäntäperheestäni, joten tässäpä teille muutama rivi:

Joulukuun alussa sain hakupakettini valmiiksi, se lähetettiin Saksan järjestölle ja he alkoivat etsiä minulle isäntäperhettä. Hakupaketti oli melkoinen urakka täyttää ja oli ihanaa, että se oli vihdoin valmis. Sen jälkeen alkoi odottelu, joka ei tosin kovin kauaa kestänyt. Tammikuun puolessa välissä sain sähköpostiviestin, että minulle oli löytynyt isäntäperhe. Olin ihan hämmentynyt, että joku oli napannut minut niin nopeasti. Yleensä sijoitustiedot tulevat paljon myöhemmin eikä osalla ole niitä välttämättä edes lähtöpäivänä. Oli todella mukavaa, että sain tietää perheeni jo niin aikaisin, eikä tarvinnut jännittää pitkään, että minkälainen perhe sieltä on tulossa. Ehdin näin myös viestitellä ja tutustua heihin hyvissä ajoin.

Perheeseen kuuluu äiti ja kolme lasta, joista enää nuorin tytär asuu kotona. He asuvat Bielefeldissä omakotitalossa ja heillä on suloinen koira. Ainakin äiti ja nuorin tytär harrastavat musiikkia ja tyttö myös ratsastaa. Perheen äiti on soittanut selloa nuorena, mikä on aika hauska sattuma! Kaiken lisäksi tytär on Tarja Turusen kova fani ja samalla kovin kiinnostunut Suomesta. He kertoivatkin, että olin oikein täysosuma, sillä he etsivät perheeseensä juuri suomalaista vaihtarityttöä! :D Aika täydellinen isäntäperhe juuri minulle, tai olisi ollut…

Eräänä päivänä kesälomalla nimittäin sain isäntäperheeltäni sähköpostiviestin, jonka otsikko oli Traurige Nachricht, eli Surullinen uutinen. Viestissä perheen äiti kertoi, että tytär oli joutunut sairaalaan kovan kuumeilun ja kipujen vuoksi. Sairaalassa oli selvinnyt, että hänen valkosoluarvonsa olivat aivan alhaalla ja vaikka hoito saataisiin tehoamaan, palautuminen sairaudesta kestäisi pitkälle syksyyn, emmekä sen aikana voisi tehdä oikein mitään emmekä käydä missään. Sen vuoksi he joutuivat luopumaan isäntäperheenä toimimisesta. En pitkään aikaan oikein ymmärtänyt kunnolla, että en menisikään heidän luokseen. Olin monen kuukauden aikana tutustunut heihin niin hyvin (mitä nyt viestien perusteella voi) ja alkanut sisäistää ajatusta, että asuisin heidän luonaan lähes kokonaisen vuoden. Ja sitten koko juttu mureneekin käsiin ja palaan lähtöruutuun. En tiennyt millaiseen perheeseen tai mihin kaupunkiin menisin. Täytyi taas vain odottaa.

Onneksi siellä Saksassa ilmeisesti harrastetaan nopeaa toimintaa, sillä ei kulunut kuin pari viikkoa kun jo sain viestin uudelta isäntäperheeltäni. He asuvat Bremenissä, mikä on sinällään hauskaa, sillä olen käynyt siellä jo kaksi kertaa aikaisemmin. Perheeseen kuuluu äiti, isä ja kaksi tytärtä, 15- ja 17-vuotiaat, mutta vanhempi ei enää asu kotona. Heidän kotinsa on ihan Bremenin laidalla kauniissa maalaisympäristössä. Kuulemma kaupungin raja kulkee lähestulkoon heidän takapihaltaan. :D Kukaan perheenjäsenistä ei soita mitään soitinta, mutta he tykkäävät urheilla. Mielipuuhia ovat myös kuulemma kokkailu ja maalaaminen, joten pääsenpä ainakin toteuttamaan luovuuttani! Tulen käymään host-siskoni kanssa eri koulua, sillä hän käy maksullista yksityistä koulua. Minun kouluni on aivan normaali saksalainen ”Gymnasium” eli vähän kuin lukio (tosin sinne mennään nuorempana) ja koulussa on paljon muitakin kansainvälisiä oppilaita. Ainakin löytyy vertaistukea, jos tulee kielen kanssa ongelmia. J Joku toinen suomalainenkin sinne on eksynyt, haha!

Tässä kokoajan päivät vähenevät ja vähenevät muuten vauhdilla. ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ LÄHTÖÖN!!!! Kaikki alkaa olla sentään jo jotakuinkin valmiina. Tuliaiset on hankittu ja vaatteet valittu. Vähän pitää vielä viimeisiä tavaroita pakkailla, mutta eipä sitten enää muuta. Seuraavan kerran kirjoittelenkin Saksasta käsin. Hurjaa!

Kuka mitä häh?

Moikka!

Ajattelin ihan ensiksi kertoa jotakin itsestäni ja tästä uudesta blogistani. Olen Ada, 16-vuotias lukiolainen Tampereelta, ja olen lähdössä elokuussa 2015 vuodeksi vaihto-oppilaaksi Saksaan. Harrastan sellon soittoa ja tanssia ja ainakin soittoa yritän jollain lailla jatkaa Saksassa. Perheeseeni täällä Suomessa kuuluu äiti, isä, kaksi pikkusiskoa ja koira. Saksan perheestä kirjoitan ihan oman postauksen myöhemmin.

En osaa tarkkaan sanoa, kuinka usein tulen tänne kirjoittelemaan. Yritän kirjoittaa vähintään kerran kuussa, mutta varmasti tekstiä tulee välillä paljon useamminkin. En vain halua luoda itselleni paineita, että olisi pakko kirjoittaa tietyin väliajoin, vaan haluan nauttia olostani Saksassa ja kokea mahdollisimman paljon kaikkea. Fiilispohjalla siis mennään.

Vaihtoon lähtöä olen miettinyt muistaakseni kasiluokalta asti ja ysillä sitten päätin, että haluan lähteä. Kohdemaata miettiessäni punnitsin englannin- ja saksankielisiä maita. Monen unelma on päästä Amerikkaan ja olihan se minullakin jossakin kohtaa mielessä, mutta lopulta päädyin saksan kieleen. Olen lukenut saksaa jo kolmannelta luokalta asti ja huomannut, että se on kieli, jota tarvitsisi todellakin käyttää sen kunnolla oppiakseen. Siispä vaihtovuosi on loistava mahdollisuus oppia kieli käytännössä ja saada mahtavia uusia kokemuksia. Kielivalinnan jälkeen mietin vielä Sveitsin ja Saksan välillä päätyen kuitenkin aika nopeasti jälkimmäiseen.

Vaihtovuoteni alkaa parin viikon Soft landing camp:illa, jossa opiskellaan saksaa, perehdytään Saksan kulttuuriin ja saadaan vinkkejä monien käytännönasioiden hoitoon. Vasta sen jälkeen kukin vaihtari matkustaa omaan perheeseensä. Tällainen aloitusleiri helpottaa ainakin minun jännitystäni, kun saan ennen perheeseen menoa tavata muita samassa tilanteessa olevia nuoria ja yrittää kääntää aivojani saksan kielelle. Kielen opetus ja kaikenlaiset vinkit tulevat varmasti tarpeeseen. Jalo tarkoituksenihan oli kerrata kielioppia ja lukea yksi kirja saksaksi kesäloman aikana, mutta kuinkas kävikään, kielioppia en ole vilkaissutkaan ja kirjasta olen lukenut noin kuudesosan… Mutta ehkä se ei haittaa. ^-^

Odotan todella innolla tulevaa vuotta ja kaikkea mitä tulen sen aikana kokemaan. Tietysti vähän myös jännittää, kun tajuaa lähdön lähestyvän kovaa vauhtia. Jännittää miten perheen kanssa sujuu, miten tulen saamaan kavereita ja ymmärränkö koulussa aluksi yhtään mitään. Uskon ja toivon kuitenkin, että mahdollisesta alkukankeudesta huolimatta alkaa arki ja kieli luistaa ajan mittaan paremmin.

-Ada